fbpx

GLi tukemassa lasten ja nuorten harrasteliikuntaa

02/06/2024

Kangasalan voiton (KAVO) Easy Hockey toiminta on aloitettu vuonna 2016 lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen tukemiseksi sekä syrjäytymisen ennalta ehkäisemiseksi. KAVON toiminta on vapaaehtoisuuteen ja talkootyöhön perustuvaa ja tällä hetkellä toimintaa pitää yllä noin parikymmentä vanhempaa, jotka valmentavat kolmea eri ikäluokasta koostuvaa joukkuetta, joissa harrastajia on tällä hetkellä yhteensä reilu 80. Harrastajat ovat 5-20 ikävuoden välillä.

Toiminnan perustuessa talkootyöhön, kausimaksut pyritään pitämään alhaisina, ja jokaisella joukkueella kauteen sisältyy harjoitukset viikossa sekä useita pelejä kauden aikana. KAVOn toimintaa on tuettu eri varainkeruu kampanjoilla, Suomen Jääkiekkoliiton sekä yritysten lahjoituksilla ja sponsoroinneilla. Gli Yhtiöt on ollut myös mukana tukemassa toimintaa.

Ajankohtaista