Verkkokaupan logistiikan ulkoistus verkkokauppiaan näkökulmasta

05/28/2025

Tulisten kastikkeiden ja mausteiden ystäville omistettu Soosikauppa on erinomainen esimerkki siitä, kuinka intohimosta voi kasvaa menestyvä verkkokauppa. Keväällä 2020 perustettu yritys syntyi Tommi Yliruusin halusta tuoda Suomen markkinoille laajempi ja mielenkiintoisempi valikoima chilikastikkeita ja mausteita, kun perinteisten markettien tarjonta tuntui yksipuoliselta. Visioita ajoi eteenpäin myös alkavan yrittäjän halu rakentaa jotakin omaa, aidosti kiinnostavaa ja maukasta. Kasvun myötä Yliruusi kohtasi kuitenkin verkkokaupan yleisen haasteen: logistiikan hallinnan. Ratkaisu löytyi GLi Yhtiöiden tarjoamasta verkkokaupan logistiikan ulkoistus palvelusta.

Soosikaupan yrittäjä Tommi Yliruusi.

Kuvassa Soosikaupan yrittäjä Tommi Yliruusi.

Soosikaupan kasvu ja logistiikan haasteet

Soosikauppa on kasvanut tasaisesti ilman ulkopuolista rahoitusta tai suuria kampanjoita, saavuttaen merkittävän 10 000 asiakkaan rajan. Aluksi yrityksen logistiikka hoidettiin itse omasta tilasta käsin, mikä toimi hyvin pienessä mittakaavassa.

Kuitenkin, kuten Yliruusi kertoo: ”Kasvu alkoi näkyä arjessa – varastointi, pakkaus ja lähetys veivät yhä enemmän aikaa muulta liiketoiminnan kehittämiseltä. Ajanpuute ja kasvavat volyymit tekivät selväksi, että verkkokaupan logistiikan ulkoistaminen oli välttämätön askel liiketoiminnan kehittämiseksi ja asiakaspalvelun tason ylläpitämiseksi.”

”Ulkoistuksella haimme erityisesti ajansäästöä, parempaa toimitusvarmuutta ja skaalautuvuutta sesonkien mukaan. Samalla haluttiin nostaa palvelun tasoa asiakkaalle.”

Verkkokaupan logistiikan ulkoistus GLi Yhtiöille – joustavaa ja helppoa

Soosikaupan yrittäjä etsi verkkokaupalleen logistiikkakumppania läheltä ja löysi Tampereella toimivan GLi:n Googlen avulla. ”Yhteydenotto oli heti lämmin ja asiantunteva”, Yliruusi kuvailee. ”GLi vaikutti sopivan ketterältä toimijalta, joka ymmärsi verkkokauppiaan arkea ja pystyi mukautumaan Soosikaupan tarpeisiin. Myös hinnoittelu ja järjestelmien yhteensopivuus olivat kohdallaan.”

Yhteistyö GLi:n kanssa on sujunut Soosikaupan mukaan erittäin hyvin. ”Käyttöönotto oli sujuva ja kommunikointi on ollut selkeää alusta asti”, Yliruusi toteaa. ”Toimitusajat ovat pysyneet nopeina ja asiakkaiden palautteet ovat olleet positiivisia. Asiakkaille lähetetyt tilaukset on pakattu hyvin, joten tuotteiden rikkoutumiselta ollaan vältytty. Kaikki keskeisiä asioita verkkokaupan logistiikan ulkoistuksessa.”

GLi hoitaa koko logistiikkaketjun tavaran vastaanotosta ja varastoinnista aina tilausten käsittelyyn, lähetykseen ja palautusten hallintaan.

Miten verkkokauppa hyötyy logistiikan ulkoistamisesta?

Verkkokaupan varastoinnin ja logistiikan ulkoistaminen on strateginen päätös, joka voi tuoda merkittäviä hyötyjä yritykselle. Miten Yliruusi kokee Soosikaupan hyötyneen kokonaisulkoistuksesta?

”Suurin hyöty on se, että saan itse keskittyä täysillä siihen, missä olen hyvä – tuotteiden kehittämiseen, asiakaskokemukseen ja markkinointiin. Logistiikan ulkoistaminen on vapauttanut valtavasti aikaa ja energiaa” Yliruusi iloitsee ja onkin kääntänyt katseensa seuraaviin kehityskohteisiin: ”Lähitulevaisuudessa otamme merkittävän askeleen, kun lanseeraamme ensimmäisen oman reseptin mukaisen siipikastikkeen. Lisäksi tähtäämme omien tuotteiden kehittämiseen, verkkokaupan laajentamiseen ja myös vientimarkkinoiden avaamiseen.”

”Olen ollut myös erityisen tyytyväinen joustavuuteen – esimerkiksi uusien tuotteiden varastointi, muuttuvat volyymit ja erityistoiveet on otettu GLi:llä huomioon nopeasti ilman turhaa byrokratiaa. Myös virheiden vähäinen määrä ansaitsee maininnan” Yliruusi lisää.

GLi – enemmän kuin pelkkä logistiikkakumppani

Soosikaupan kokemuksen mukaan GLi Yhtiöiden toiminta on alusta asti ollut läpinäkyvää ja kumppanimaista. ”En koe olevani asiakas, vaan osa tiimiä – ja se näkyy arjessa”, yrittäjä kiittelee. Tämä korostaa, kuinka tärkeää on valita kumppani, joka todella ymmärtää verkkokaupan tarpeet ja on sitoutunut yhteiseen menestykseen.

Jos verkkokaupan logistiikan ulkoistus, kokonaan tai osittain, on ajankohtaista sinun yrityksellesi, ota yhteyttä! Tarjoamme joustavia ratkaisuja ja tukea tulevaisuuden kasvulle niin aloittaville kuin jo kasvaneillekin verkkokaupoille.

Kysy lisätietoa:
Kristian Lella
+358 50 919 2263
kristian.lella@gli.fi

tai lue lisää:

Verkkokaupan logistiikkapalvelut >  –  Verkkokaupan varastoinnin ulkoistuksen hyödyt >

Soosikauppa.

Soosikauppa on Suomen tulisin verkkokauppa.

Tutustu Soosikaupan valikoimaan, ja nosta ruokasi ja sykkeesi uudelle tasolle – klikkaa verkkokauppaan tästä >

Ajankohtaista

Yksityisyyden yleiskatsaus

Sivustomme käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat kun palaat sivustollemme ja auttavat meitä ymmärtämään mitkä osat nettisivustamme ovat sinulle kaikista kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analytics'ia keräämään anonyymisti tietoa kävijämääristä ja suosituimmista sivuista.

Tämän evästeen hyväksyminen auttaa meitä kehittämään sivustoamme.