Tervehdys Ystävät!
Sain paljon palautetta edellisestä kirjoituksestani, joten päätin kirjoittaa lisää. Yritän pitää tämän mahdollisimman yksinkertaisena. Päässä on taas miljoona asiaa, ja olen huomannut, että kaikki eivät aina saa ajatuksestani kiinni, kun yritän jotain selvittää. Ajatus menee niin lujaa edellä, ettei suu tahdo puhuessa pysyä perässä. Jo tässä kohtaa todettakoon, että tällä kertaa tekstin sävy on ehkä hiukan sarkastinen.
Tässä sitä ollaan oltu koronakriisissä kaulaa myöden. Hieman on ollut haasteita joka rintamalla. Onneksi täällä töissä on kaikki pysyneet terveinä, ainakin toistaiseksi. Ilman tätä henkilökuntaa olisin suoraan sanottuna kusessa ja kunnolla. Toki olemme mekin joutuneet lomauttamaan henkilökuntaa, mutta onneksi lomautetut ymmärsivät asian, ainakin luulen niin.
Koronakriisi Suomessa ja muualla
Maailma ei palaudu tästä enää ennalleen, onko se hyvä vai huono, sen saa jokainen päättää itse. Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin! Varmasti tulevaisuudessa taas osataan arvostaa enemmän terveyttä. Se on muuten kummallinen juttu. Kun selkä on niin kipeä, ettei edes uskalla ajatella pieraisevansa, tervettä selkää arvostaa kummasti. Kun selkä on terve, ei edes muista miltä tuntuu kun siihen oikein sattuu.
Pitäisi myös muistaa, että täällä meillä koti-Suomessa ei ketään jätetä heitteille. Katselin tuossa iltana eräänä TV-uutisia, jossa haastateltiin New Yorkissa asuvaa henkilöä. Hän ei tiennyt saako hoitoa, kun ei ole vakuutusta. Hoito ja vakuutus on erittäin kallista tuolla rapakon takana. Täällä terveydenhuolto kuuluu kaikille. Mutta silti tästäkin jaksetaan pitää meteliä aina tasaisin väliajoin.
Tästä tulikin mieleeni. Seikkailin Venäjällä 1990-luvulla, linja-auton kanssa. Vein avustuksia Pietarin alueella oleviin vankiloihin, sairaaloihin ja lastenkoteihin. Kaikki matkat yhteen laskien varmasti yli sata kertaa tuli käytyä Pietarissa. Pietarin alueella on tai oli 27 vankilaa. Kävin varmaan niissä kaikissa. Ajoin myös pahamaineisen Grest-vankilan sisään linja-autolla, kun veimme sinne vaatetta vangeille. He nukkuivat siellä kolmessa vuorossa, kun oli niin ahdasta. Yksi vuoro oli töissä, yksi vapaalla ja yksi nukkui. Näin saatiin käyttöastetta nostettua!!
Mutta näistä Venäjän vankiloista päästään siihen, että jos täällä on joskus huono olo ja vi**ttaa kaikki. Niin kannattaa mennä sinne katsomaan, miten siellä asiat hoidetaan!
Olin myös yhden ainoan kerran mukana viemässä ruokaa Pietarin katulapsille. Pietarissa eräs suomalainen Liisa piti lastenkotia. Hän oli töissä suomalaisella instituutiolla, joka oli laajentanut toimintaansa Pietariin. Liisalla oli vanha Suomesta tuotu Transiitti, joka lastattiin illalla leivällä, maidolla, teellä ja muulla sellaisella ruokatarvikkeella. Sitten puolenyön jälkeen lähdettiin lenkille ja pysähdyttiin tiettyihin paikkoihin. Lapset tiesivät tuon reitin ja olivat jo odottamassa nälissään.
Meikäläinen oli silloin 25-vuotias. Täytyy sanoa, että tuo oli ehkä pahin paikka, missä ikinä olen ollut. Lapset olivat 3 – 15 -vuotiaita. Yksinkertaisesti en voinut mennä toista kertaa tälle reissulle. Kerta riitti, kun tuli tarpeeksi paha olo ja itketti muutenkin ihan hulluna jo tämän ensimmäisen kokemuksen jälkeen. Sitä kummasti oppi arvostamaan, kuinka hyvin asiat ovat täällä meillä itsenäisessä Suomessa. Kiitos siitä veteraaneille!
Päätöksenteosta
Suomen valtio jakaa kehittämisrahaa Business Finlandin kautta yrityksille. Ihan hyvä homma, mutta tätä ei oikein kunnolla ole ohjeistettu yrittäjille. Jotta rahaa voi saada, pitää kehittää yritystä. Hakuprosessi on hieman monimutkainen. Tästä on noussut aika meteli, kuten olette varmaan eri medioista lukeneet. Osa varmasti ihan aiheesta, osa metelöi kateuttaan. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Rahan jaon perusteet eivät varmaan olleet päättäjille ihan selvät. Ei sellainen yritys, jossa ei ole ollut yhtään liikevaihtoa mielestäni tarvitse kehitysrahaa tässä tapauksessa. Kyllä tässä taustalla piti olla jonkin asteinen taloudellinen kriisi, että sitä myönnetään. Se, joka keksii parhaan tarinan saa rahan helpommin. Ensin jaettiin isolla kädellä ja kun media nosti asian lööppeihin, kiristetään naruja. Eli taas ihan toisesta ääripäästä toiseen. Näin meillä Suomessa.
Minusta tuntuu vahvasti siltä, että poliittiset päättäjän miettivät liikaa äänestäjiään. Eivät uskalla oikeasti olla mitään mieltä ja helposti asioita lähdetään tekemään vain kaikkien mieliksi. Tässä kohtaa pitäisi jokaisella olla selkärankaa ja hoitaa asia Suomen edun nimissä – ei yksittäisen puolueen tai kansanryhmän. Kai se vaan on niin suuri pelko, että seuraavissa vaaleissa ei tule valituksi. Itse en taida enää olla kuntavaaleissa mukana. Olen kolme kautta ollut valtuustossa, ja eiköhän se ala olla aika antaa tilaa nuoremmille. Toki 100% päätöstä en tässä asiassa vielä ole tehnyt. Onneksi on aikaa pohtia vielä!
Ollaan kuulolla –kommentteja saa laittaa, tykkäsi tai ei.
Ja vielä lopuksi, oikein loistavaa Wappua kaikille Teille!
”GLin Toimitusjohtajan mietteitä” kirjoittaa GLin yrittäjä ja toimitusjohtaja, Kristian Lella. Juttusarjassa käsitellään Kristianin ajatuksia liittyen työhön, yrittämiseen, logistiikka- ja kuljetusalaan sekä oikeastaan mihin tahansa ympärillä meneillään olevaan.
Kristianin sanoin: ”Olen jo pidempään ajatellut kirjoittaa omia ajatuksiani maailman menosta. Lukekaa jos haluatte – pakko ei ole. Kirjoitukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni, eikä niillä ole mitään tekemistä minkään muun asian tai asiayhteyden kanssa.”
