GLin Toimitusjohtajan mietteitä” kirjoittaa GLin yrittäjä ja toimitusjohtaja, Kristian Lella. Juttusarjassa käsitellään Kristianin ajatuksia liittyen työhön, yrittämiseen, logistiikka- ja kuljetusalaan sekä oikeastaan mihin tahansa ympärillä meneillään olevaan.
Kristianin sanoin: ”Olen jo pidempään ajatellut kirjoittaa omia ajatuksiani maailman menosta. Lukekaa jos haluatte – pakko ei ole. Kirjoitukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni, eikä niillä ole mitään tekemistä minkään muun asian tai asiayhteyden kanssa.”
Vähän itsestäni
Aloitettakoon tarinointi kertomalla vähän itsestäni. Olen Kristian Lella, 48-vuotias yrittäjä. Olen syntynyt Urjalassa, Kehron kylässä, pienviljelijäperheen esikoisena.
Minulla on kolme sisarta, kaksi siskoa ja yksi veli. Lisäksi minulla on kaksi lasta, Tyyne 19 ja Topi 17, edellisestä liitosta. Asustelen Lempäälässä hevostilalla avovaimoni Anun kanssa. Meillä on neljä ravihevosta, kaksi koiraa ja yksi kissa. Myös pieni shettisponi tallista löytyy, on seuraponina ravimatkoilla. Ravimatkojahan vain ei nyt ole, kun koko valtakunta on poikkeustilassa. Mutta kyllä me ehdimme ajamaan kilpaa kun tilanne tästä jossain vaiheessa normalisoituu. Onpahan nyt aikaa treenata hevoset kuntoon.
Yrittäjyys kasvattajana
Olen toiminut GLin yrittäjänä vuodesta 2006 saakka. 1990-luvun laman jälkeen päätin, etten ikinä ala yrittäjäksi – silloin kun ei käynyt hyvin. Täytin 18 vuotta vuonna 1989, ja tuolloin kun aloitin yritystoimintaa, ei ollut kokemusta oikeastaan mistään. Pankista sai rahaa, vaikka kottikärryillä olisi hakenut. Siinä meni nuorimies aika sokeaksi kaikelle. No ei se kaukana ollut, onnistuminen. Silloin kyllä olin vahvasti sitä mieltä, että yrittäjäksi en enää ryhdy.
Vaan toisin kävi. Välissä meni reilu kymmenen vuotta ja samalla tuli opiskeltua. Tuo aika ei mennyt hukkaan, silmät aukesivat kuin kissanpennulla. Meikäläinen kun on sellainen ADHD, niin aina ei ole tullut ajateltua asioita loppuun asti. On tehty ja katsottu miten kävi. Nykyään kun on ikää tullut, harkitaan tarkemmin. Ainakin näin uskottelen itselleni.
Epävarmuuden kevät 2020
Suomi elää nyt kriisiä, joka on isoin sitten sotien. Kansa on epätietoinen, mitä pitäisi tehdä ja miten toimia. Hallitusta ei kaikilta osin uskota, vaikka ei se hallitus näitä päätöksiä ihan heppoisin perustein tee. Myös me olemme täällä laittaneet ovet lukkoon, emmekä päästä sisään ketään. Kukapa tänne olisi tulossakaan, kun kaikki palaverit on peruttu tai pidetään etäyhteydellä.
Eniten itseäni huolestuttavat meidän kuljettajat, jotka tekevät korvaamatonta työtä toimittaessaan tavaraa asiakkaille. Myös varastollamme on ovet lukossa, ja olemme tehneet sellaiset järjestelyt, ettei varastohenkilökunnan tarvitse olla tavaraa noutavien tai tuovien autonkuljettajien kanssa missään fyysisessä kontaktissa. Kaikkeni teen, jotta voin varjella työntekijäni tältä tartunnalta. Kuitenkin homman pitää toimia – kotiin emme voi lähteä, eikä kukaan tunnu haluavankaan lähteä.
Minua huolestuttaa myös se tuska tulevaisuudesta, joka on pienyrittäjillä kuten partureilla, hierojilla, liikkeenharjoittajilla, suutareilla, vaateliikkeillä ja niin monilla muilla aloilla. Monen leipä on nyt todella tiukassa ja saattaa loppua vallan. Myös ravintolat ovat ison muutoksen edessä ja taloudellisissa vaikeuksissa kaikki. Kävin juuri lounastamassa omassa kantapaikassani. Siellä on yleensä tupa täysi, helposti 200 henkilöä syömässä lounasaikaan. Nyt oli kolme muuta henkilöä minun lisäkseni. Rahat ne vaan hupenevat kaikilta tässä tilanteessa ja varsinkin jos tilanne jatkuu pitkälle syksyyn.
Yhteistyössä kohti ratkaisuja
Minä en asiaa osaa ratkaista, eikä tähän ei ole olemassa mitään yksinkertaista ratkaisua. Toivon että valtio tekee kaikkensa pelastaakseen ne pienyritykset, jotka tätä maata pitävät normaalioloissa pystyssä.
Täytyy sanoa, että osaltaan myös uutisointi asiasta harmittaa. Menneellä viikolla näin uutisen, jossa kerrottiin: ”Yritykset ovat pulassa, VR:kin joutuu lomauttamaan henkilöstöään.” Että mitä ihmettä – herää kysymys eikö voitaisi kertoa niistä oikeista yrityksistä haasteineen? Oikealla tarkoitan sitä, että VR ei mene konkurssiin, vaikkei sillä olisi yhtään matkustajaa, sillä valtio omistaa VRn.
Lopuksi haluan lähettää ison kiitoksen omalle pankillemme. Saimme sieltä todella nopeasti suunnitelman, miten etenemme, jos rahat loppuu. Kiitos myös vuokranantajalle, joka tuli vastaan vuokrissa heti, kun oltiin yhteydessä. Yhteen hiileen puhaltamista tämä vaatii nyt meiltä kaikilta!
