fbpx

GLi Yhtiöt on Sisä-Suomen Vuoden kuljetusyritys 2024

04/06/2024

GLi Yhtiöt valittiin lauantaina 6.4., Valkeakoskella Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n Vuoden 2024 Kuljetusyritykseksi. Valinnan perusteina vahvat panostukset päästöjen vähennykseen ja henkilökunnan hyvinvointiin.

 

– Vuonna 2024 etsimme kuljetusyritystä tai -yrittäjää, joka on tunnistanut toiminnassaan potentiaalisen vahvuuden ja kehittänyt siitä positiivisen erottautumistekijän markkinoilla. Vahvuus voi liittyä mihin tahansa toimijuuteen kuljetusyrittämisessä. Valinnan yleisinä perusteina olivat ammattiliikenteessä toteutettu esimerkillinen kehitystyö, yritystoiminta ja ansioitunut toiminta ammattiliikennealan yrittäjien ja yritysten arvostuksen lisäämiseksi tai ulkoisen kuvan parantamiseksi, avaa valinnan kriteereitä Pia Vuori, Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n toimitusjohtaja.

– GLi Express Oy on lähtenyt rohkeasti kehittämään yrityksen kuvaa työnantajana. Yritys on Great Place to Work -sertifioitu työpaikka sekä laatu ISO 9001 sekä ympäristö ISO 14001 sertifioitu. He ovat lähteneet Vihreään siirtymään rohkeasti ja ovat ottaneet päästöjen vähennyksen osaksi omaa liiketoimintaa (GLI Green Via) ja ovat myös osa Tampereen seudun ilmasto kumppanuutta, perustelee Vuori valintaa.

Palkintoa oli vastaanottamassa GLi:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Kristian Lella, joka esitti kiitokset kunnianosoituksesta ja luottamuksesta.

– GLi Yhtiöt perustettiin vuosia sitten, mutta sen tarina alkoi paljon aiemmin, ideana ja arvoina, jotka ovat syvällä yrityksemme DNA:ssa. Vihreät arvot ja ympäristövastuun kantaminen ovat olleet meille aina ensiarvoisen tärkeitä. Olemme tehneet merkittäviä toimia päästöjen raportoinnin ja minimoinnin saralla, sillä uskomme vahvasti siihen, että jokainen askel kohti kestävämpää tulevaisuutta on askel oikeaan suuntaan, Lella kertoi.

– Yrityksemme menestys ei olisi mahdollista ilman sitoutunutta ja ammattitaitoista henkilökuntaamme. Haluan kiittää jokaisen työntekijämme panoksesta ja omistautumisesta. He ovat yrityksemme tärkein ja oikeastaan ainoa voimavara, korosti Lella puheessaan.

Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry suosittelee GLi Yhtiötä myös koko valtakunnallisen SKAL-organisaation vuoden 2024 kuljetusyritykseksi, joka valintaan myöhemmin. Jo aiemmin tänä vuonna GLi palkittiin Vuoden Kuljetusyrityksenä Tampereen Seudun Kuljetusyrittäjien toimesta.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Pasi Saarinen, Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n puheenjohtaja, Kristian Lella GLi Yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja ja Pia Vuori Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n toimitusjohtaja.

Ajankohtaista