fbpx

GLi hoitaa BE Groupin teräskuljetukset vastuullisesti uusiutuvalla dieselillä

BE Group on 150 toimintavuotensa aikana kasvanut yhdeksi Pohjois-Euroopan johtavaksi teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin myynti- ja palveluyritykseksi. Viime vuonna Suomen tuotantokeskuksiin tehtiin useita strategisia investointeja, joiden kautta BE Group vankistaa entisestään asemaansa Suomen suurimpana teräksen toimittajana.

Vastuullista ja tuloksellista ympäristötyötä

BE Group on vähentänyt omia päästöjään voimakkaasti vuodesta 2014 lähtien. Yritys oli mm. ensimmäinen terästoimittaja Suomessa, joka päätti ottaa terästoimituksissaan käyttöön Neste MY dieselin. Sataprosenttisesti uusiutuvista jätteistä ja tähteistä jalostettu polttoaine vähentää yrityksen kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosenttia verrattuna perinteiseen fossiiliseen dieseliin.

”Kestävän kehityksen mukainen polttoainevalinta tukee BE Groupin ympäristötavoitteita ja säästää luontoa huomattavasti. Lisäksi kevyempi hiilijalanjälki on yrityksille yhä merkittävämpi kilpailuetu. Asiakkaat voivat esimerkiksi hyödyntää BE Groupin toimittamien raaka-aineiden ja komponenttien kevyempää hiilijalanjälkeä omissa elinkaarilaskelmissaan” kertoo BE Groupin logistiikkapäällikkö Mika Häkkänen.

Terminaali ja varastointipalvelut GLi Yhtiöt
Terminaali ja varastointipalvelut GLi Yhtiöt

Vähäpäästöisempiä terästoimituksia

GLi Yhtiöt toimii BE Groupin logistiikkakumppanina ja hoitaa teräskuljetuksia Turun ja Lahden teräspalvelukeskuksista asiakkaille.

”Seuraamme ja laskemme teräspalvelukeskuksistamme lähtevien kuljetusten päästöjä, joten kun valitsemme logistiikkakumppanin, vaadimme myös heiltä sitoutumista päästöjen vähentämiseen. GLi hoitaa meidän teräksen jakelukuljetuksia uusiutuvalla dieselillä ja on 14001 –sertifioitu kuljetusliike, mikä on myös edellytyksenä yhteistyökumppaneillemme” kertoo Häkkänen.

”Hiilijalanjäljen lisäksi kumppanuudessa suuri merkitys on myös kustannuksilla ja rautaisella ammattitaidolla. GLi on kilpailukykyinen ja tehokas kuljetuskumppani. Kuljettajilla on erikoisosaamista lastinkäsittelyyn ja voin luottaa siihen, että asiakkaamme saavat toimituksensa ajallaan perille. GLi on kumppanina täyttänyt erittäin hyvin meidän laadulliset odotuksemme kuljetuspalveluiden suhteen. Arvostan erityisesti luotettavuutta ja yhteistyön sujuvuutta” lisää Häkkänen.

Kuljetuksia kevyemmällä hiilijalanjäljellä

“Ympäristöteot ovat korkealla Gli:n arvoissa ja osa jokapäiväistä tekemistämme. Pyrimme vähentämään päästöjä monin eri tavoin. Fossiilittoman polttoaineen lisäksi oikeanlainen kalusto, tehokas reittisuunnittelu sekä kuljetuskapasiteetin ja ajotavan optimoiminen ovat merkittävimmät keinot päästöjen alentamiseen” kertoo hallituksen puheenjohtaja Kristian Lella.

”Tarjoamme asiakkaillemme myös päästöraportoinnin, jonka avulla voidaan seurata kuljetuksista aiheutuvia päästöjä ja todentaa saavutetut päästövähenemät” lisää Lella.

Terminaali ja varastointipalvelut GLi Yhtiöt

Etsitkö luotettavaa logistiikkakumppania?

Liity tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon ja tilaa alkukartoitus. Klikkaa alla olevaa linkkiä ja lue lisää!

Tarvekartoitus